Joitakin vuosia sitten ruotsinkielinen Pohjanmaa kuhisi Snabba Cashistä. Kuuntelin kuhinaa pikkuisen kyrsiintyneenä, koska kirja oli tuolloin tietenkin saatavana vain natiivikielellä eli ruotsiksi. Lapidus toi pohjoismaalaiseen Mankell-kyllästettyyn kerrontaan "jotakin ihan uutta ja kovaa kamaa Stokiksesta."

Lapiduksen esitelleillä kavereilla on maalla kellarissaan sellainen kirjasto, josta löytyisi paljon muutakin suositeltavaa naapurilaista käännettäväksi.

"Trendit" tulevat muuten usein ensin juuri sinne svenskspråkig-puoliselle Österbottenille, eivätkä suinkaan Helsinkiin. Tiedän sen, koska olen kokenut sen. Jens Lapiduksen Stockholm Noiria luettiin meillä ennen kuin ilmiöstä tiesi monikaan pääkaupunkiseutulainen. Siis ruotsiksi (en minä).

Länsivaikutteet ratautuivat silloin, joskus kauan sitten, aikaa ennen laajakaistaa ja Elisan viihdepaketteja, vieläkin suuremmalla viiveellä ensin rannikkoruotsalaiselle Pohjanmaalle ja sieltä suunnasta muualle Suomeen. Tiedän senkin: isottelen, diivailen ja vedän kotiin päin. Avsiktilig.

Vaasan seudulla katsottiin jo ammoisina kasariaikoina Ruotsin televisiota. Niitä oikeita riikinruotsalaisia kanavia, eikä mitään FST:tä. Ja katsotaan edelleenkin. Uumajan laivoilla ruotsinkieliset suomalaiset hakivat vaikutteita, kun taas me suomenkieliset suomalaiset haimme viinaa ja voita - ja rälläsimme.

Piti kirjoittaa Lapiduksesta. Olen nyt lukenut kaikki kolme Stockholm Noir -trilogian kirjaa. Tunnelma: tyhjä ja haikea. Miksi vain kolme? Johtopäätös: Jens Lapidus on namupala söpöliini, joka inhimillisti minulle ruotsalaisen alamaailman ja sai minut toivomaan, että arvokujetusryöstö onnistuu. Lisäksi: Sain häneltä kiksit romurautasalin doping-meiningistä, jugomafiasta ja kokkelinnokituksesta. Kaikesta kamalasta.

Kun Snabba Cash = "Rahalla saa" saapui leffateatteriin, syöksyin joululomalla liköörikonvehtien keskeltä hippulat vinkuen Vaasan Gloriaan tavoitteenani todistaa, miten lempikirjaani onkaan raiskattu. Ensimmäisen kymmenen minuutin ajan tärisin kiukusta, saatoin sanoa liian kovaan ääneen useammankin ruman sanan ja olin vähällä marssia ulos mielenosoituksellisin elkein: elokuvassa ei ollut lainkaan suomenkielistä tekstiä! Fy fan!